Mistä on joulutunnelma tehty?
Glögistä, kynttilöistä, ensilumesta, kuutamoöistä, punaisesta ja kullasta, rauhasta, musiikista, anteeksiannosta ja kyvystä rakastaa ja elää. Ainakin jos minulta kysytään.
Joku ihmetteli, miten jouluun voi alkaa valmistautua jo marraskuussa. Mielestäni se on aivan selvää. Jos kaikki joulun ainekset ovat kasassa, miksei voi viettää leppoisaa joulunodotusta?
Ensilumihan on jo nähty (se tuli ja meni, mutta tulipahan kuitenkin), kuutamoöitä ja samettista tähtitaivasta on voinut ihastella useampaan kertaan. Olen polttanut kynttilöitä ja juonut glögiä, osannut rauhoittua ja kuunnellut tunnelmaan virittävää musiikkia, yrittänyt antaa anteeksi, rakastanut ja elänyt hinnasta tinkimättä. Lisäksi mieleni on punaisen ja kullan sävyinen.
Mitä vielä muka tarvitaan? Pitääkö hämmentää neljästi myötä- ja kolmesti vastapäivään, lisätä kardemummaa ja neilikkaa ja antaa hautua 15 päivän ajan? Sen verran aikaa tästä nimittäin on joulukuuhun.
Ei joulun tarvitse olla kaupallinen juhla, hössötystä ja rahantuhlausta. Ei sen avain ole hienoissa lahjoissa tai viikkoja kestävässä stressissä. Joulu on loistava tilaisuus osoittaa ystäville ja perheelle, miten paljon heistä välittää. Ajatus on tärkein, niinhän sitä sanotaan. Itse aion väkerrellä joulukortteja ja ehkä hankkia muutaman lahjankin, mutta erityisesti haluan rauhoittua ja nauttia.
Siitä voi sitten itse valita, haluaako joulua tai joulukuuta odottaa kauhulla, suunnitellen odottavan työn määrää vai muistaen, että siinä on hyvä tekosyy jättää ikävämmät työt tekemättä ja hemmotella itseään ja muita - edes hetken aikaa.
Joulukorteista vielä: Te, jotka tätä muistatte lukea, laittakaa kommenttina, millaisen joulukortin haluaisitte. Ja kiltit rakkaat, älkää sanoko "Ihan sama, joku kiva olis kiva." Keksikää edes yksi yksityiskohta, koristus tai elementti, joka olisi mielestänne kiva. Iso vai pieni? Minkä värinen (tai paremminkin mitä värejä)? Joku kuva/teksti, tyyli? Ihan mitä vain. Auttakaa ystävää hädässä! Minulla on vähintään kymmenen korttia tehtävänä, joten edes pieni vihje olisi erittäin todella kovin mukava.
JA. Iso ja. Mites ne pikkujoulut?
Kiitos ja geostationääristä marraskuun puoliväliä,
Tiia

joo pikkujouluja kasaan vaan!!!!
VastaaPoistajoulukortti??? hmmm....??? kimaltava ;DD joku hopee kulta pinkki valkonen tai mustakin käy :D
Oi, ihan joulufiilis tuli. <3
VastaaPoistaKortti. hmm... jotain söpöä + nättiä, rusetit, pallot, tähdet, rauhalliset väriyhdistelmät, kukat, timantit, yms. siinä jotain vinkkiä, mistä tykkään, mutta sovella toki siitä vähän sinunkin näköisesi. ;)