02.11.2009
Whiiiiii! Sellanen olo tänään. Aattelin että kokeilen kirjoittaa vähän vapaammin tällä kertaa, ei ihan niin kirjakielellä. Se on vaan niin jäykkää! Tai no, katotaan mitä tästä tulee. Ei ihan perusmaanantai, mutta tavallista mukavampi. Ehdottomasti. Toisaalta oli kyllä ihana viikonloppukin, että sekin vaikuttaa.
Perjantaina oli halloweenbileet/tyttöjen saunailta, ja täytyy myöntää että oli yks parhaimmista illoista pitkään aikaan! Kiitos ressukoille siitä, syöminen on hauskaa. Ainakin hyvässä seurassa. Siitä illasta muistetaan pussilakana, Aicha - tai sen puuttuminen, kertakäyttökumihanska, talokierros, piano, siskonpeti, kurssivalinnat, Pikkumyy, kova vs pehmeä pantteri, muffinssit (vai muffinit? ota siitä nyt selvää), mestarikokit ja kilpikonnaratsastus. Joten kiitos, danke schön, thankies, gracias, grazie, tack, takk!
Kohta uudestaan?
Lauantaina olikin sitten lähtö Imatralle kylpylään. Siis kuurillinen kloorivettä, pitkiä automatkoja, hyvää ruokaa, mukavia sänkyjä ja venäjää. Kivaa oli sekin, vaikka alkumatkasta sai murehtia ystävän mielenterveydestä ja koulujutuista. Ja tulihan se Imatran koski ja rajatölli nähtyä. Ne hemmot vähän katteli meitä kun käytiin rajalla kääntymässä ympäri. Muttei lähteneet perään sentään! Niinhän siinä sitten kävi, että seuraavana päivänä lisäsin venäjän kurssivalintoihini. Saa nähdä miten käy!
Tänään oli sitten mielenkiintoinen päivä. Panostin historian tunnilla, siis viittasin ja osasin. Jee. Lounaan söin ja välipalan. Muut tunnit meni siinä keskittyessä - tai sitten ei. Ei tuntunut liian pitkältä päivältä ja bussimatkatkin sujui. Poskilihaksiin sattuu siitä hymyilemisestä, kiitos rakkaat siitäkin. Ja nauraminen on kivaa. Kaverit kans. Ehkä sekava kuvaus, mutta näitä päiviä lisää!
Tällaista tällä kertaa!
Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti