Pipareita ja espanjaa

Jaksonaloituspäivät ovat siitä rankkoja, että silloin käydään jakson jokainen aine lyhyesti läpi. Kun siis on tottunut kolmeen neljään aineeseen päivässä, on niitä yhtäkkiä kuusi tai seitsemän, joillain vielä enemmän. Se tuntuu, päivä on pitkän tuntuinen ja illalla väsyttää. Niin siis väsyttää nytkin.

Muuten ei kyllä ole valittamista, tämä jakso on ensimmäinen, johon olemme saaneet valita kurssit itse, joten olo on itsenäisempi ja vapaampi. Lisäksi, minulla on kolmea kieltä ja historiaa, joista kaikista pidän paljon. Eivätkä ne kemia ja matikka varmaan niin kauheita ole. Olen jotenkin ottanut tämän jakson uutena alkuna ja olen suhteellisen innoissani!

On tänään kyllä ehditty tehdä muutakin kuin läksyjä; meillä on siskon kanssa piparivillitys meneillään ja päätimmekin koristella ensimmäisen satsin pipareita. Ajan puutteessa tyydyimme pelkkään vaaleanpunaiseen pikeeriin, mutta kakkusista tuli silti varsin söpöjä - ainakin minun mielestäni!

Tiia

Edinburgh

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, vuosi 2009 lähestyy loppuaan. Eihän se nyt vielä ihan ohi ole, tässä on vielä pari viikkoa koulua ja hetki lomaakin ennen sitä. Jokatapauksessa, vuoden vaihteeseenhan kuuluu perinteisesti menneen muisteleminen ja mieleenpainuneiden tapahtumien kertaaminen. Se on minulla tähtäimessä. Olen koonnut - ja kokoan edelleen - kollaaseja kuluneen vuoden tapahtumista ja vaiheista, ja postailen niitä tänne blogiin aina yhden tai kaksi kerrallaan. Ihan vain jakaakseni muisteloitani. Lisäksi ajattelin, että uusia ystäviäni ehkä kiinnostaa nähdä, mitä tein ja millainen olin ennen kun tapasimme.

Tämä kollaasi on koottu kuvista, jotka on otettu viimekesäiseltä kielikurssiltani. Vietin kolme uskomatonta viikkoa Skotlannin pääkaupungissa, Edinburghissa. Nämä kuvat on otettu nimenomaan sieltä. Edinburgh on todella kaunis kaupunki. Siellä on vanhoja, koristeellisia rakennuksia, puistoja ja idyllisiä alueita. Jos matkustaa keskustan ulkopuolelle, löytää nummia ja pieniä metsiä. Lyhyesti sanottuna maisemat salpaavat hengen.

Kollaasissa näkyy Edinburghin puistoalueita ja arkkitehtuuria, samoin kuva tyypillisestä pikkukadusta, joita oli paljon varsinkin vanhassa kaupungissa. Huomatkaa myös "turistikuvani". Näytän todella turistilta poseeratessani säkkipillin soittajan kanssa kauppakassieni kanssa. Vaikutelmaa parantaa entisestään "I love Scotland" -huppari. Säkkipillin soittoa kuuli yllinkyllin, sillä Princess mallin kulmalla oli joka päivä - koko päivän ajan - soittaja. Ei toki yksi ja sama, mutta joku siinä aina soitti kuitenkin.

Kolme tummataustaista kuvaa, joista kahdessa poseeraan ihmisten kanssa ja yhdessä näkyy sinisiä paitoja ja paidattomia miehiä lavalla, ovat EF:n diskoista. Diskoja oli kolmesti viikossa yöklubilla ja siellä oli kyllä porukkaa ja sai tanssia mielin määrin. Espanjalainen poika, jonka kanssa vasemmassa reunassa, on muuten nimeltään Carlés. ;)

Kolmessa viikossa ehti ihan hyvin tutustua keskustaan. Kaupoissa ei ehtinyt kierrellä ihan hirveästi, ne kun menivät kiinni jo kuuden seitsemän aikoihin, mutta jotenkin sitä tavaraa kertyi matkalaukkuun koko ajan lisää ja lisää. Mistäköhän johtuisi? Ihmiset olivat todella ystävällisiä, turisteja oli paljon ja sääkin suosi, mitä nyt pieniä sadekuuroja aina välillä. Tosin, saattaa olla hyvä huomauttaa että brittiläinen "sadekuuro" on hieman erilainen suomalaiseen verrattuna. Pisarat nimittäin ovat niin valtavia, että vaikka niitä tulisikin harvakseltaan, ne kastelevat hetkessä!

Vaikka Edinburgh ei olekaan aurinkoinen ja lämmin rantakohde, oli se kuitenkin kaupunki minun makuuni. Vanhat mukulakivikadut, pikkuputiikit, puistot ja maisemat olivat kaunista katseltavaa. Ja turha sanoakaan, että rakastuin skotlantilaiseen aksenttiin täysin. Sitä voisi kuunnella tuntitolkulla! Suosittelen Edinburghia ehdottomasti kaikille, se on käymisen arvoinen kaupunki täynnä tunnelmaa.

Tiia

Friday night fever

Jos minulta kysytään, sairastelun huonoimpiin puoliin kuuluu tylsistyminen. Kun siis olin viettänyt perjantaiaamupäivää kirjoitellen monologia Twitteriin ja lojumalla sohvalla, tyttöjen ilta tuli tarpeeseen.

Hauskaahan meillä olikin. Alkuillasta pääosaa näytteli ruoka ja ruuanlaitto. Kaikki kahdeksan tyttöä eivät tosin mahtuneet keittiöön, joten porukkaa kulki edestakaisin. Itse en pahemmin osallistunut ruuanlaittoon, vaikka olisin halunnut. Vaikken ollut enää kuumeessa, en kuitenkaan uskaltanut ruveta laittamaan ruokaa muille. Eipä siinä mitään, istuskelin makuuhuoneessa muutaman muun kanssa.
Itse ruokahan oli - tottakai - hyvää, vaikkei niistä miespihveistä tullutkaan mitään (tässä vaiheessa käytiin keskustelu "miespihvin" merkityksestä...) Illan menú sisälsi siis itse tehtyjä hampurilaisia, dippejä ja niihin dipattavia... juttuja (kasviksia ja muita) ja muuta pikkunaposteltavaa.

Täytyy sanoa, että te naiset olette kyllä hauskaa seuraa. Juttua riitti koko illan ja pitkälle yöhön asti. Keskustelun aiheetkin hyppivät laidasta laitaan, pojista musiikkiin, ruuasta juoruihin jne. Kouluimagollemme uskollisina perustelimme monia väitteitä jopa tieteen avulla, hyvä Ressut!

Vielä senkin jälkeen, kun oli tarkoitus käydä nukkumaan, keskustelu jatkui usean tunnin ajan. Tosin siinä vaiheessa se oli enemmän hysteeristä kikatusta ja tämän tapaisia tapahtumaketjuja:

*Janica säikähtää*

*Tiia säikähtää koska Janica säikähtää*

*Molemmat säikähtävät*

Kiitos ihanasta illasta, nähdään taas pian!

Tiia

ZOMG!

Oh dear god! I have to write this one in English, because I just happened to hear that one of my non-Finnish friends has read my blog. At first I didn't understand how but of course translating was the answer. So I tested this translating thing from the Google toolbar and god it is terrible. I mean, some of those sentences are fine, but some ... C'mon. "Seven of the countries I visited looking for cough cyrup"??? The Finnish version said that I went to get some cough cyrup at seven am. I certainly didn't travel around Europe to get it!
So basically I'm writing this to apologize to my non-Finnish friends who might be reading my blog - my English isn't nearly as bad as the translations make it seem! Haha maybe I should just write my blog in English, everyone would understand that.

Tiia

Potilaan painajainen

Vittu. Anteeksi, yritän välttää kiroilua varsinkin blogissani, mutta ei helvetin saatanan paska. Toivottavasti nukuitte hyvin viime yönä, sillä minä en. En itse asiassa nukkunut laisinkaan. Kello tuli 0.30 ja 2.00 ja 3.25 ja 4.05 ja 5.00 ja 6.00... Seitsemän maissa kävin hakemassa yskänlääkettä - joka ei muuten auttanut minua hereillä pitäneeseen yskään ollenkaan - ja kömmin takaisin sänkyyn. Kahdeksan jälkeen nousin ottamaan makaroonisalaattia ja kupin kaakaota, katsoin televisiota hetken ajan.

Yhdeksältä aamulla käperryin jälleen peiton alle ottaen salmiakin makuisen yskänpastillin, joka onneksi auttoi. Heräsin siinä yhden aikoihin ilmoittamaan isälle olevani hengissä ja menin takaisin nukkumaan. Seuraavan kerran herätessäni kello oli 15.30 ja nyt olen ollut hereillä parin tunnin ajan. Olo on kamala, kiitos kysymästä. Taidan käydä kohta taas nukkumaan. Pikku vinkki: älkää ikinä, siis ikinä valvoko yötä ollessanne kipeitä! Ja toinen: älkää lukeko outoa kirjaa sen yön aikana, sillä siitä seuraa vain unen ja valvetilan välisiä harhoja.

Tiia

Toscanan auringon alla

Buongiorno! Katsoin eilen illalla – ja tänään uudestaan – elokuvan nimeltä Toscanan auringon alla. Alun perin kirjan muodossa ilmestynyt tarina kertoo Frances Mayesista, joka kipeän eronsa jälkeen lähtee lomamatkalle Toscanaan ja ostaakin sieltä yllättäen huvilan. Pidin elokuvasta todella paljon, sen kertoo varmaan jo se, että katsoin sen kahteen kertaan. Se on ihanan aurinkoinen, huumorilla ja elämänviisauksilla höystetty tarina, jota katsoessa on helppo unelmoida.

Mikä olisikaan ihanampaa, kuin muuttaa yhtäkkiä Italiaan. Ihan tuosta vain, sitä löytäisi jonkin suloisen talon oliivipuiden keskeltä ja sen ostaisi. Jos olisi varaa. Olen rakastanut Italiaa jo usean vuoden ajan. Miettikää nyt, jäätelö, ruoka, kulttuuri, historia, muoti ja ne miehet! Mikäs siinä olisi auringossa tummasilmäisen italialaisrakastajan sylissä loikoillen, jäätelöä syöden. Molto bene!

Todellisuus ei ehkä olisi samanlaista kuin ”Toscanan auringon alla”- elokuvassa, mutta toisaalta Italiasta saattaisi oikeasti löytyä vanhoja taloja, varsinkin pienemmistä kylistä. Tämä pääsee ehkä tulevaisuuden haavelistalleni, sen verran makoisalta se kuulostaa. Siinähän oppisi italiaakin, mikä siis on yksi elämäntavoitteistani. Minulla on useampi kaveri Italiassa, joiden kautta olen päässyt tutustumaan kieleen hieman, mutta maassa asumalla oppii tunnetusti kielen parhaiten.

Ciao!
Tiia

Kuumeharhaa?

Jos eilen olin onnellisessa mielentilassa, oli olo tänä aamuna herätessä hieman toisenlainen. Pää tuntui painavan vähintään 20kg, hengittäminen oli työlästä, kurkku niin turvoksissa, että särkylääkkeen ottaminen tuntui mahdottomalta tehtävältä, ja olin niin tokkurassa, että pyörin keittiössä ympyrää hyvän aikaa, ennen kuin muistin missä laseja pidetään. Kuumettakin oli reilut 38C. Kaiken kaikkiaan kuolleista nousseillakin on varmasti hehkeämpi olo kuin minulla tänä aamuna.

Olen lähinnä vain lojunut tässä parin tunnin ajan, sillä en jaksa tehdä mitään. Toisaalta en myöskään saa unta, joten tilanne on hankala. Kuume tuntui onneksi laskevan hieman, joten olo ei ole aivan niin tuskainen, kuin herätessä. Piristyksestä ei kyllä olisi haittaakaan. Kuka toisi minulle suklaata? Vuokraisiko joku elokuvan? Tai toisi edes jonkin luettavan kirjan kirjastosta? Täällä kaivataan apujoukkoja, ettehän te tahdo minun kuolevan tylsyyteen, kurjaan oloon, suklaanhimoon tai mihinkään muuhunkaan... ettehän?

Pohdiskelua

Yleisen käsityksen mukaan onnellisuus on suuri asia, jota monet jahtaavat läpi koko elämänsä. Onnellisuus on jokaisen unelma, se tunne- tai olotila, The Feeling. Erittäin vaikea saavuttaa kuulemma. Mmahdoton arvoitus - tai näin sanotaan.
...
Saanen huomauttaa, että olen aivan eri mieltä. Ja uskon vieläpä olevani oikeassa.

Onnellisuus syntyy pienistä asioista. Tietysti siihen vaikuttavat myös isot tekijät, kuten sosiaalinen elämä ja elämäntilanne. Jos ihmisellä kuitenkin on kaikki ainekset onneen, on sitä turha jäädä odottelemaan. Monet ovat varmasti kuulleet sanonnan: "Jokainen on oman onnensa seppä." No, se pitää täysin paikkansa! Jos istuu ja odottaa että onni kävelee ovesta sisään, saa istua siinä loppuikänsä. Turhaa on myös ajatella, että on onnellinen, kun löytää sen Oikean, tai kun saa sen unelmakodin, tai kun valmistuu kirurgiksi, tai kun tai kun. Mielestäni jo pelkästään se asenne, että onnellinen ei voi olla, ennen kuin jotain vielä puuttuvaa on saatu, on väärä.

Ihmisten pitää oppia näkemään pienet yksityiskohdat. Yksityiskohdat, se on avainsana. Suuret kokonaisuudet ovat hieno asia, mutta yksityiskohdat ratkaisevat. Jälleen kerran sanonnat ovat oikeassa, neuvotaanhan meitä ottamaan mallia lapsista. Oletko nähnyt pikkulasta yrittämässä syödä lumihiutaleita? Tai tarkastelemassa pienen pientä perhosta kesänurmella? Mikä sinut tekee onnelliseksi?

Itse olen onnellinen nauraessani ystävien kanssa jollekin täysin päättömälle. Silloin tunnen kuuluvani johonkin, minulla on juuret, jotka pitävät minut paikoillaan. Olen onnellinen kävellessäni lumisilla kaduilla, kun lumi hukuttaa kaikki äänet ja voin rauhassa katsella lumihiutaleiden leijailua pilvistä maahan. Se luo uskomattoman rauhan tunteen.
Tai kun kesällä nousen ja lähden ulos keskellä yötä, kävelen järven rantaan. Istun laiturilla ja katselen peilityyntä järveä, jonka päällä roikkuu ohut usvaharso. Ei kuulu ääntäkään, jopa linnut nukkuvat. Joskus, kun olen kirjoittanut muutaman tunnin putkeen silmät kiiluen, luonut elämää hahmoille, jotka ensin syntyivät mielessäni ja siirtyivät lopulta paperille, olen onnellinen. Luomisen tunne on ihmeellinen.

Viimeisenä esimerkkinä tämä päivä, joulukuun ensimmäinen. Näin ystäviäni, jotka saivat minut nauramaan kuumeesta huolimatta. Päätin, etten stressaa jäljellä olevista kokeista, jos en pysty lukemaan, niin en pysty. Sen sijaan laitoin kasvoilleni naamion, tein kupillisen kuumaa kaakaota ja lojuin olohuoneessa katsellen elokuvia. Päätin viimein vastata italialaisille ystävilleni, Eleonoralle ja Lucalle, jotka odottavat kirjeitäni. Kuuntelin myös kappaleet, jotka Tuisku oli käskenyt minun kuunnella. Lisäksi se tieto, että on viimein kauan odotettu joulukuu, loi maagisen, rauhoittavan tunteen.

Tämän päivän postaus on siis kirjoitettu onnellisessa mielentilassa. Olen täysin onnellinen. Ehkä olen kipeä ja kuumeinen, ehkä huominen ruotsin koe menee penkin alle, ehkä ulkona on märkää ja sateisesta kimmeltävien hankien sijaan. Löysin kuitenkin liian paljon hyvää tästä päivästä murjottaakseni.

Neuvoni on siis tämä: Kun maailma murjoo, tarttukaa yksityiskohtiin. Tehkää itsenne onnellisiksi, älkää odottako, että joku muu tekee sen. Sillä se ei tapahdu, ei itsestään. Don't worry be happy!

Onnea ja iloa, joulun odotusta.

Tiia