Love 2

Hetki, jolloin tajuaa,

että se mistä on aina unelmoinut

on tässä ja nyt.

Peter Pan

Mutta isot ihmiset eivät milloinkaan voi ymmärtää, että tämä asia on niin kauhean tärkeä.
(St. Exúpery - Pikku prinssi)

Minä en koskaan kasva aikuiseksi.

Tämän päätin jo vuosia sitten.

En koskaan.

Muistan äitini sanoneen kymmeniä kertoja:

Syö kasviksesi, että kasvat isoksi ja vahvaksi aikuiseksi.

Ehkä siksi en pidä kasviksista.

Lumesta minä pidän.

Siinä leikkimisestä.

Ja keinumisesta

kun varpaat melkein koskettavat taivasta.

En halua aikuistua.

Totta kai täytyy vanheta.

Itsenäistyä.

Osata asioida pankissa.

Ja jutella isojen ihmisten kanssa

kuulostamatta lapselta.

Mutta lumessa minä aion leikkiä aina.

Enkä luovu keinumisestakaan.

Kasviksia syön kun huvittaa.

Pölytystä

Koeviikko ohi ja siivous käynnissä!
Pölyjen pyyhkiminen on kumman rentouttavaa.
Tulee raikas olo.
Laatikoiden järjestämisestä pidän eniten, samalla voi jäädä tutkimaan vanhoja päiväkirjoja.
Mutta miksi imurin esiin kaivaminen on niin vaikeaa?

Pipo

Itse en ole koskaan ollut pipoihmisiä.

Vaikka joskus haluaisin pitää pipoa

on pääni varsin nirso pipojen suhteen.

Pipo on aina liian iso,

liian pieni,

liian suippo,

liian pyöreä,

tai muuten vain väärän muotoinen.

Olen kokeillut tupsupipoja,

pitkiä pipoja,

ohuita pipoja,

paksuja pipoja.

Mikään ei ikinä sovi,

joten jatkan matkaani

sitä täydellistä pipoani etsien.

Deadhead

Jos kuvailen jumalatonta päänsärkyä, joka jyskyttää silmien takana,
jomottaa päätä käännettäessä tai paikoillaan, kivistää ja kuvottaa,
kuinka moni tunnistaa?

Siinä sun äänes mua rauhoittaa

Mut sä näät pintaakin syvemmälle
Sä viet mukaan
Saat minut uskaltamaan sun kaa

Emma Salokoski Ensemble - Veden alla 

Päässä jyskyttää.

Toissa yönä nukutut harvat tunnit kostautuvat. 

Kieli on solmussa ja pää nuokkuu.

Ajatuskaan ei tunnu pysyvän kasassa.

Silti askel on kevyt

ja sydän täynnä tunnetta.

Lumi narskuu kenkien alla.

Kylmä ilma nipistelee keuhkoissa.

Iloitsen päivästä, yöstä, aamusta, illasta,

sinusta.

Was it a dream?

Pakollinen uniraportti. Heräsin aamulla, ja muistin kumma kyllä juuri näkemäni unen varsin selkeästi. Jälleen kerran suhteellisen outoa materiaalia:

Olin poikaystäväni kanssa eräänlaisessa koulubussissa menossa kouluun, vaikka bussissa oli kyllä kaiken näköistä väkeä. Bussi kaarsi koulun pihaan, ja ihmiset alkoivat purkautua ulos. Viivyttelin jostain syystä, ja kun olin lähtemässä ulos, naiset ja lapset passitettiin takaisin bussiin. Miehien käskettiin jäädä ulos. Ihmettelin tilannetta ja aavistelin pahaa.

Samassa ovet sulkeutuivat ja meille selvisi, että meitä oltiin kaappaamassa. Bussi lähti peruuttamaan pihasta, mutta pysähtyi vielä hetkeksi. Tässä vaiheessa huomasin kädessäni aseen, jonka ulkona tiellä seisova poikaystäväni käski heittämään hänelle. Ovet avautuivat ja heitin käsiaseen ulos.

Seuraavassa muistamassani kohdassa meitä vietiin vankileirille Saksaan. Oli syttynyt sota, ja Saksalaiset kaappailivat ihmisiä sieltä sun täältä. Tien varrella oli eräänlaisia suuria häkkejä, joissa oli ihmisiä eri maista; Venäläisiä, Englantilaisia, Ranskalaisia... Kuljimme metsätietä eteenpäin, kunnes saavuimme kuusimetsän keskellä olevaan, meille tarkoitettuun "häkkiosastoon".

Seuraavaksi olin kävelemässä jostakin takaisin omalle häkkiosastolleni, kun huomasin humalaisen vangin  seuraavan minua. Hän käyttäytyi häiritsevästi, joten huusin ääneen tietäen, että vartija juoksisi paikalle heti äänen kuultuaan. Pian saapuikvatkin vartija, tämän koira, ja leirin päällikkö. Vartija koirineen vei häirikkövangin pois, mutta päällikkö jäi minun luokseni.

Tässä vaiheessa - unille tyypilliseen tapaan - mieleeni tulvahti mielikuvia miehestä tuijottamassa minua. Ymmärsin tämän aikeiden olevan vähemmän miellyttävät. Seurasi keskustelu, jossa yritin vedota kotona odottavaan poikaystävään ja siihen, että joku muu vanki olisi varmasti suostuvaisempi. Leiripäällikkö kuitenkin totesi, että joko vapaaehtoisesti tai väkisin. Joutuisin siis raiskatuksi keskellä lumista metsää.

Onnekseni katuvalot kuitenkin syttyivät ennen kuin mitään ehti tapahtua, ja paikalle ajoi kymmenittäin uusia bussi- ja rekkalastillisia vankeja. Joku hysteerinen perheenäiti kaappasi minut mukaansa - ja hävisin mielelläni ihmisjoukkoon.

I'm always wrong, but you're never right

Miten voi pitää niin monesta asiasta?

Jopa vastakohdista.

Rakastan värejä, liikettä, puhetta, eloa.

Samalla kuitenkin karu, pelkistetty syysmaisema rauhoittaa mielen,

selkeyttää ajatukset ja antaa voimia.

Tunnen oloni energisemmäksi,

ja jälleen ajattelen:

Pystyn mihin tahansa.

Harmaallakin on monta sävyä.

Se voi olla täynnä elämää.

Aika kiertää ympyrää:

kesä

syksy

talvi

kevät

kesä

...

Värien aika tulee vielä, 

mutta nyt nautin selkeästä yksinkertaisuudesta.

Pyykkipäivä

Päivää. Isänpäivää. Onnea kaikille Isille. Iseille. Iskille.


Isät ehkä juhlivat, mutta minulla on viikko koeviikkoon. Viikko. Viikko odotusstressiä, jonka jälkeen siirrytään itse koetulosstressiin. Tosin matematiikasta päätin olla stressaamatta turhia tällä kertaa, kun kerran suhteeni siihen on hyvin ongelmainen. Kiinnostuksen puutteessa motivaatio on nollassa, joten panostuskaan ei ole järin suurta. Panostan ennemmin aineisiin joista pidän, kieliin ja historiaan, miksei yhteiskuntaoppiinkin.

Koeviikon jälkeen alkaa joulukuu. Absurdia. Ystäväni huomasi jokunen päivä sitten, että vuoden vaihtumiseen on alle kaksi kuukautta aikaa. Jouluun on 40 päivää. Kohta on joulukuu. Joululoma. Uusivuosi. Tammikuu. Mihin tämä vuosi oikein hävisi? Aika kuluu, juoksee, suorastaan syöksyy eteenpäin. Yritä siinä sitten tarttua jokaiseen ohi hujahtavaan hetkeen.

Pallokala

Huomenta maailma.

Kello kaksi lasketaan toki jo aamuun, eikö?
Olo on kovin palleroinen, epätodellinen ja hilpeä.
Jääkaapissa on itseleivottu mutakakku.
Kakkujen kuningatar - nimestään huolimatta.


Vieressä istuu toinen pulleropunapää (sisko), joka höpöttää
ja höpöttää
ja höpöttää.
Toisaalta, mitä muuta sitä tekisikään mieluummin keskellä yötä?

Pesähiiri

Oman kodin kaipuu.
Haluan tuijottaa pohjapiirustusta ja mahduttaa huonekalut neliömetripelillä oikeisiin kohtiin. Haluan ostaa teekuppeja ja pyykkipoikia, kahvinkeittimen ja juustohöylän.

Haluan laahustaa iltapäivällä ruokakauppaan muiden tavoin, ja täyttää kaapit pähkinöillä, tonnikalalla, ja kaikella opiskelijabudjettiin sopivalla. Haluan kaupunkimaiseman ja leveän ikkunalaudan, jolla istua. Haluan herätä aamulla ratikan kolinaan. 

Haluan voida pitää lettukestit kahdelta aamuyöllä. Haluan kömpiä sänkyyn pikkutunneilla juhlien jälkeen ilman, että tarvitsee huolehtia muiden unirauhasta.
Aamutee, yöpala, humalainen talonkulmalla. Lähikauppaan tohveleissa, kahvin tuoksu, perjantaisiivous.
Haluan oman pesän, jossa asustaa.

Pientä

Pieniä asioita. 

Uusi, paksumpi patja antaa huoneelle uuden ilmeen. 

Ja hyvät yöunet.

Karamellin kirpeys nipistää kieltä.

Koira syö juuri valmistamani hampurilaisen.

Kiukuttaa.

Uusi hiusväri antaa eheämmän olon.

Viileä syysilma pistelee poskia.

Nukuttaa.

Silmät painuvat kiinni oppitunnilla.

Kaakao lämmittää.

Hymy voi pelastaa päivän.

Suudelma koko viikon.

Too many sunsets I haven't seen

Elämä on kaunista. Hmh, on se toki kamalaakin, kuten totesin jälleen neljän maissa iltapäivällä. Kahdeksan tunnin koulupäivän jälkeen. Oli kylmä, nälkä, väsy ja uupumus, ja työhaastattelu edessä. Ulkona satoi. Haastattelussa - johon minut oli varta vasten kutsuttu - ehdin olla kolme minuuttia, kun minut lähetettiin pois sanoin: Ai sä olet alle 18, no ei voi sitten mitään. 

Raahustin sitten Ilmalasta Leppävaaraan. Kiertelin kauppakeskuksessa tunnin verran toimintasuunnitelmaa laatien. Maistelin fusillia valmiskastikkeessa. Melko mautonta. Ja kuumaa. Kirjakaupasta teki mieli ostaa luonnoslehtiö ja piirrustuskynä. Jos opettelisi piirtämään, kun kuvataidekurssi on lisännyt innostusta.

En kuitenkaan ostanut mitään, ja pääsin lopulta kotiin asti. Illalla satoi edelleen. Kävelin reilun tunnin kaatosateessa. Virkistävää. Varsinkin kun sai nihkeät farkut pois jalasta ja pääsi saunaan lämmittelemään jälkeenpäin. Sitä rentouttavaa tunnetta.

Sitten iski rakkauspuuska ja ikävä kullan viereen. ♥

Elämä on kaunista.

The moment I could see it

Kiitos T taas ihanan rauhoittavasta päivästä, joka sisälsi villasukkia, herne(?)keittoa, mandariineja, kuulumisia, ja jälleenkohtaamisen Amélien kanssa. Elokuva oli paljon parempi, kuin vuosia sitten. Visuaalisesti loistava, ja ah, miten hienolta ranskan kieli kuulostaakan, ja Audrey Tautou on tietysti mahtava näyttelijä. Väsymyksen vuoksi ei ajatus pysy kasassa, mutta A-luokan päivä oli.


P.S. Koulun Halloween-teema oli hieno! Arvostin erityisesti MAOL:illa seivästettyä, tuntematonta uhria, ja ihmisten yleistä panostamista pukeutumiseen.

You got me hypnotized, so mesmerized

Niin paljon asioita, joita haluaisin tehdä.

Luistella, kaatua, nauraa.

Istua picknikillä Suomenlinnan kallioilla.

Käpertyä sohvan nurkkaan takkatulen ääreen.

 Keittää vihreää teetä.

Katsella junan ikkunasta ohikiitäviä kaupunkeja.

Neuloa.

Katsella usvaista järveä keskikesän yönä.

Ostaa torilta perunoita.

Laskea pulkkamäkeä.

Katsella pilvilinnoja lentokoneen ikkunasta.

Huutaa keuhkojen täydeltä.

Leipoa paholaisenkakkua.

Istua kahvilla Helsingin keskustassa.

Laulaa, laulaa laulamistani.

Rakastaa koko sydämestäni.

Had I known you then, the outcome would have been better

I can't laugh too hard I'm on a diet

I'm trying to lose myself

You ought to try it

Just starve for 6 days straight 

Oh it's a riot

Every Sunday night

Cause and Effect - Maria Mena

Vanhoista tavoista on vaikea päästä eroon. Kun on kerran jotain oppinut, tottunut johonkin tai sisäistänyt jonkun asian, se pysyy mielessä. Myöhemmin, kun on mukamas päässyt yli ongelmasta, tutut tilanteet muistuttavat opituista tavoista. Tuolloin on ihmeen helppo luistaa säännöistä ja palata vanhaan. Sääntöjä ei unohda kokonaan. Niitä rikkoessaan tietää tekevänsä väärin ja yllättää itsensä ajattelemasta: "En saisi tehdä näin, tämä ei ole hyväksi kellekään." Kiero puoli ei kuitenkaan välitä yhteisestä hyvästä tai järkipuheesta, vaan on sitä mieltä, että vanhan toistaminen on helpointa - onhan se totuttu tapa. Tapa tai ei, tästä kaikesta saa irti yhden tärkeän johtopäätöksen:

Pakkomielteet eivät ole koskaan hyväksi.  

The helium balloon inside your room has come undone

Miten voi tulla niin onnelliseksi pelkästään siitä, että saa vain nukkua jonkun vieressä?

Päivän dilemma on, että oma IKEAn levitettävä sänkyni vaahtopatjoineen on erittäin epämukava. Toisaalla taas on leveä jousipatja, joka hakkaa natisevan IKEArotiskon mennen tullen. Ainoana esteenä on vanhempien mahdollinen auktoriteetin mielivaltainen käyttö. Mikä eteen? Onneksi olen pettämätön väittelijä ja argumenttini ovat aukottomia, ei kun puolustuspuhetta väsäämään.

Jousipatjalla nukkumisen edut

+ Hyväksi Tiian selälle

+ Vähentää niska- ja pääkipua -> parantaa suorituskykyä

+ Lyhentää koulumatkaa

+ Parempi uni -> vähemmän väsymystä -> parempi suorituskyky

+ Iloisempi Tiia -> iloisempi yhteiskunta

Yksinkertaisen aukotonta ja tehokasta, väittely voitettiin alta aikayksikön.

Rainy day

Herätyskello soi tänä aamuna liian pian. Heräsin pehmeän tyynypinon keskeltä ja yritin muistaa, mikä maa mikä planeetta. Mikä päivän ohjelma, onko kiire, mitä tapahtuu.
Hetken pohdittuani tulin siihen tulokseen että suihku saa odottaa, ja käperryin lämpimään vielä hetkeksi.
Ulkona kylmä iski vasten kasvoja, viima puri poskia ja nenää. Bussipysäkillä piti ottaa hyppyaskelia lämpimikseen. Äkkiä äkkiä, ihmiset kiirehtivät. Äkkiä sisään lämpimään.

 Aamu oli ehkä pimeä ja tuulinen, mutta täynnä syksyn taikaa. Pilvipeite rakoili, ja jokunen auringonsäde löysi tiensä harmauden läpi. Kuuma kaakao lämmitti ja kuten aina, räntäsadetta on mukavampi seurata kun on katto pään päällä.

Syysaamuissa on taikaa.

Life. It's worth living for.

 

Mitä onni on? 

Halauksia.

Hetkiä, joihin ei sanoja tarvita.

Kaatosateita.

Sateenkaaria.

Auringonsäteitä.

Kaiken kestävää ystävyyttä.

Syksyn sävyjä.

Unelmia.

Kuumia kupillisia höyryävää teetä.

Nonparelleja.

Villasukkia.

Silmät kirkastavia hymyjä.

Sydäntä lämmittäviä sanoja.

Lämpöä, jonka vain toinen ihminen voi saada aikaan.

The Little Things

May I introduce, yksi suosikkikorteistani. Tätini osaa taiteilijana valita ja suunnitella minulle ihanaakin ihanempia kortteja, mutta helmikuussa hän ylitti itsensä. Ainakaan ei satu toista samanlaista kohdalle, tämä on ihana itsetunnon kohottaja ja hyväntuulen tuoja huonompina päivinä!

Dumlemuffinssit

Jotain makeaa piti saada kokeisiin lukua varten, joten Minjan kanssa päätettiin kokeilla täältä löytynyttä Dumlemuffinssien ohjetta. Nam mitä herkkua, tuli ihanan pehmeitä ja Dumle suli sopivasti sisälle! Tässä sovellus ohjeesta a'la Tiia & Minja:

Dumlemuffinssit

5dl vehnäjauhoja

2dl sokeria

3/4dl kaakaota
2tl leivinjauhetta
2tl vaniliinisokeria
½tl suolaa
1muna
2½dl maitoa 

150g juoksevaa margariinia
Dumlekarkkeja

Sekoita kaikki kuivat ainekset keskenään. Sekoita maito ja muna, ja lisää margariini. Sekoita kaikki ainekset keskenään, älä vaivaa sitkeäksi. Annostele muffinssivuokiin iso lusikallinen taikinaa, lisää keskelle dumle ja lisää vielä vähän taikinaa päälle. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Nauti herkuista! :)

She's got you high and you don't even know yet

Matematiikkaa

Dumlemuffinsseja

Greyn Anatomiaa

Kynttilöitä

Stressiä

Hermoromahduksia

Helpotusta

Taukoja

Panostusta

Raitista ilmaa

Kylmää viimaa

Aurinkoa

Pimeää

Loputonta pänttäämistä

Tällainen on tämän vuoden ensimmäinen koeviikko!

Comfort me

Kylmä viima pörröttää tukkaa ja viileä kosteus tuntuu imeytyvän takista läpi. Harmaa pilviverho peittää taivaan. Puut heiluvat lähes vaakatasossa. Ihmiset kulkevat kyyryssä, yrittävät tekeytyä mahdollisimman pieniksi. Juna-asemalla on hiljaista ja tunnelma melankolinen. Koulussakin ilmapiiri tuntuu kireältä. Hiljaisuudet katkovat keskusteluja. On helppo takertua pieniin yksityiskohtiin ja ärsyyntyä helposti.

Johtuuko sitten säästä vai ilmapiiristä, mutta muutaman tunnin jälkeen olo on puolikuollut. Uupumus tuntuu sormenpäissä asti. Silmät painuvat väkisin kiinni. Orastava päänsärky ei helpota oloa. 

Kotona tekee mieli vain käpertyä sänkyyn ja nukkua aamuun asti. Ei auta. On oltava sosiaalinen, käytävä lenkillä ja kirjoitettava esseetä. Suklaalevy uppoaa alta aikayksikön, mutta apea olo ei katoa.

Näinä päivinä maailma on harmaa, vailla suurempaa merkitystä. 

Onneksi seuraavana päivänä helpottaa.

Love 1

Why does it hurt so much to see the pain in his eyes?

Vain elämää, ei sen enempää

Istun valkoisen kirjoituspöydän ääreen ja katson ulos ikkunasta. Pihalla hämärtää jo, keltainen syysaurinko on jo laskemassa puiden taa. Maisema on pysähtynyt. Nurmikolla lojuu keltaisia koivunlehtiä, ja pihakeinu seisoo hylätyn näköisenä pihan reunalla. Paikka suorastaan huokuu rauhaa.

Tätä piirrettä rakastan kesämökissämme. Siellä ollessa voi hyvällä omatunnolla unohtaa arjen kiireet, kouluprojektit ja kaiken mieltä painavan. Poikaystäväni sanoin: siellä voi vain olla ja nauttia muiden ihmisten seurasta, rentoutua ja tehdä kaikkea mukavaa. Siellä voi tyhjentää mielen ja ladata akkuja seuraavaa viikkoa varten. Olinkin unohtanut, miten rentouttava viikonloppureissu voi olla!

Ulkona on jo pimeää, kun kävelen lyhdyillä valaistua polkua pitkin saunalta talolle. Hento tuulenvire saa liekit lepattamaan, ja himmeä valo muodostaa kuvioita puiden rungoille. Vanha talo erottuu puiden lomasta, valaistut ikkunat näyttävät kutsuvilta. Sisällä kääriydyn peittoon, ja käperryn oman kullan viereen. Sisko istuu vastapäätä ja luvassa on ilta täynnä naurua, väittelyitä ja tunnelmointia. Elämä tuntuu tällaisina hetkinä enemmän kuin elämisen arvoiselta. Nämä hetket ovat taikaa.

Autumn leaves

Esitelmä säveltäjä Einojuhani Rautavaarasta, kahden viikon mediaseuranta, oppimispäiväkirja. Oopperakäynti, balettinäytös, teatteri. Nahkiaiset, Taiteiden yö, Linnanmäki.
Ja tietysti
läksyjä,
läksyjä,
läksyjä.

Kouluvuosi on alkanut tohinalla: tekemistä riittää, joten viikot kuluvat sukkelaan. Huomaan että kuukauden päähän aikoinaan merkityt tapahtumat ja päivämäärät ovat kohta käsillä, ja koeviikkoonkin on enää muutama hassu viikko. Jälleen kerran olen rikkonut lupaukseni; "Tällä kertaa panostan ja teen työtä tunnollisesti." Ainakin siinä määrin, etten ole ahertanut niin paljon kuin oli alun perin tarkoitus.

Toki huvituksiakin on mahtunut mukaan, heti alussa juhlittiin nahkiaisia ja toivotettiin uuden oppilaat tervetulleeksi. Taiteiden yössä juhlittiin yömyöhään ja ihasteltiin öistä Helsinkiä - tosin hieman viileissä tunnelmissa. Kesäkausi on hyvä päättää Linnanmäellä käyntiin ja viikonloppuna aloitetaankin syksy; vuorossa on sadonkorjuuta kesämökillä.

Ja opiskeluintoa pitäisi riittää vielä kuukausiksi!

Houreita

Päivän huomio: Unistani tulee todella outoja, levottomia ja kuolemanpelontäyteisiä, kun olen kuumeinen. Yllättäen olen jälleen flunssassa, ja se vaikuttaa uniini. Viime yönä seikkailin muun muassa menneisyydessä, pelasin uhkapelejä ja juoksin pakoon harmaakarhua.

Istuin vanhan kerrossänkyni yläsängyssä ja pelasin peliä tätini, äidin serkun ja jonkun kolmannen osapuolen kanssa. Sääntöjä tai pelin kulkua en muista, muuta kuin sen että häviämisestä seuraa kuolema. Tunnelma huoneessa oli epätodellinen ja lähes talvinen, valaistusta ei juuri ollut. Onnistuin tietenkin häviämään pelin ja huomasin yhden pelaajista osoittavan minua aseella.
"Yksi osuma päähän, se on nopeaa ja kivutonta."
Aluksi tilanne ei haitannut minua, se oli osa peliä joten ajattelin sen kuuluvan asiaan. Kun kanssapelaajani kuitenkin alkoi laskea kymmenestä alaspäin, tajusin että kuolema on lopullinen. Seurasi paniikki. Miljoona ajatusta valtasi mieleni hetkessä, enkä kyennyt päättämään mitä tehdä ensimmäiseksi. Päällimmäiseksi nousi kuitenkin yksi ajatus: täytyy kirjoittaa kirje, jättää jäähyväiset. Hädissäni ryhdyin raapustamaan pienelle muistilapulle kirjettä. Hetken kuluttua tilanne laukesi, kun huomasin aseen olevan muovinen, vesipyssyn tapainen lelu.
"Ei kai me oikeasti sua ammuttaisi, hölmö!"

Uni vaihtuu: Kävelin ihmisjoukon keskellä alas lumista rinnettä, ja katsoin tarkkaan mihin astuin. Ympärillä levittäytyi sinivalkoinen maisema; kirkkaan sinertävä merenlahti, lumihuippuinen vuoristo ja satamakylä. Kaiken yllä sininen taivas ja pumpulipilviä. Askeliaan täytyi varoa sillä rinne oli jyrkkä ja lumi pehmeää, ja alla odotti hyinen vesi. Ihmettelin valtavaa jäävuorta, joka killui keskellä lahtea pahaenteisen näköisenä. Oppaani selitti että jäävuori olisi paikallaan vielä sadan vuoden jälkeenkin, tosin hieman pienempänä.

Seuraavaksi olin edelleen menneisyyden satamakylän läheisyydessä, tosin tällä kertaa aukealla tasangolla. Maa oli vielä roudassa ja ilma oli kirpeä. Takana näkyi kylä, lännessä tumma kuusimetsä. Keskustelin mystisen naispuolisen henkilön kanssa, kun metsän reunassa olevan luolan suulle pongahti kyltti: Karhun talviuni on loppunut. Unien mystiseen tapaan tajusin lähteä karkuun, mutta kukapa pääsisi karhua pakoon. Jäin otuksen kynsiin, mutten ehtinyt tuntea mitään kun heräsin kellon soittoon.

Keep on walking

Sarjassamme Loistavia ideoita:
 Kun matkakortin lataamista joutuisi Helsingissä odottamaan 30 jonotusnumeron verran, kannattaa lähteä Espooseen lataamaan se. Kannattaa myös lähteä kävelemään Mannerheimintietä pitkin kun bussia ei jaksa odottaa paikallaan. Vielä parempaa, jos päättää kävellä Espoon Leppävaaraan asti koska ei jaksa ostaa seutulippua. Matkan pituuttakaan ei tajua ennen kuin puolessa välissä, 10km tuntuu lyhyemmältä etukäteen arvioituna. Ennen kaikkea tämä on loistava idea, jos on koko päivän ollut nälissään ja väsynyt.

Myönnän, että olen hieman höpsähtänyt, mutta tämä oli jopa minun tasollani typerää. Olin ensinnäkin huonosti nukkunut eli väsynyt, nälkäinen, ja podin päänsärkyä. Jaksonaloituspäivät ovat uuvuttavia kun pitää käydä kaikki aineet pikavauhtia läpi. Ylipitkä kävelylenkki ei siis varsinaisesti virkistänyt, mutta minkäs teet. Ainakin tänä yönä nukuttaa.

Huono puoli tässä on nyt se, että helpoistakin helpoimmat matematiikan funktiokertaustehtävät juuttuvat aivoihin, muuttuvat sekavaksi mössöksi ja liukenevat olemattomiin. En kykene ymmärtämään ainuttakaan sanaa kirjasta, vaikka tiedän miten yksinkertaisia laskut ovat.

Toivotaan että huomenna meno paranee!

thjgoäijhaäpe

Pitkä kuuma kesä

Kolme purkkia Ben&Jerry's -jäätelöä hupenee ennätysvauhtia. Juttua riittää tunti toisensa perään, kaikki viimeisimmät kuulumiset ja juorut puidaan perusteellisesti.  Illan pimetessä naurunkiherrykset muuttuvat kikatukseksi, ja lopulta naurattaa niin paljon että vatsaan sattuu. Energiaa riittää pikkutunneille asti, eikä tylsää hetkeä näy.

Kiuas sihahtaa ja kuuma ilma lyö vasten kasvoja. Olon käydessä tukalaksi juostaan suoraan järveen. Pinta näyttää kuplivan kaatosateessa. Veden alla olo on painoton, pisarat helähtelevät järveen osuessaan. Kun on saunottu ja uitu, saunottu lisää ja juostu taas sateen läpi veteen, on aika istua verannalla grillimakkaraa syöden ja puida elämän suuria kysymyksiä.

Lautalla Suomenlinnaan. Laukussa leivän ja piimän sijaan viinirypäleitä ja kuplivaa kesän kunniaksi. Puikkelehditaan muiden kesäturistien lomassa ja etsitään se paras paikka kallioilta. Levitetään viltti ja kaivetaan eväät esiin. Meri on sininen ja kimaltelee auringonpaisteessa. Joku soittaa rockia matkaradiosta.

Vvvetooo, vveetooo. Vene liukuu peilityynen veden halki kohti suurempia vesiä. Aurinko porottaa täydeltä taivaalta. Muita ääniä ei kuulu kuin lintujen laulu ja vanhan puuveneen narina. Välillä voi lopettaa soutamisen ja killua keskellä järveä kenenkään tavoittamattomissa.

"Tiia! Tiia!" kuuluu huuto avoimesta ikkunasta. "Tiia, tuu uimaan meidän kanssa!" Nostan päätäni edelleen puoliunessa ja mulkoilen melun lähdettä. Olo on kaikkea muuta kuin virkeä jälleen pitkäksi venyneen illan jälkeen. Ei muuta kuin ylös ja ulos, ja järveen.

Tätä on kesä. Rentoa oleskelua, säästä nauttimista ja hetkeen tarttumista.

Pinnan alle

Se rauha, kun istuu laiturin nokassa kolmelta aamuyöllä.
Järvi on peilityyni ja auringonsäteet loistavat taivaanrannassa.
Yksinäinen lintu huudahtaa.
Huuto kimpoaa veden pinnasta ja toistuu vastarannassa.
Maailma nukkuu.

Tyyneys valtaa mielen.
Usva leijuu vedenpinnan yllä.
Unenomaisena harsona se kietoo sisäänsä.
"Have you ever wanted to disappear?"
Tällaiseen hetkeen voisi kadota.

Vajota pinnan alle.
Katsella vesirenkaiden leviämistä järven halki, kunnes nekin katoaisivat.
Rikkumaton rauha palaisi.
Kukaan ei muistaisi, ei kaipaisi.

Katselisi lokin lentoa pinnan alta.
Aurinko nousisi ja kultaisi metsäisen maiseman.
Haihduttaisi usvan.
Jäisi vain hiljainen järvi ja tyttö sen pohjassa.

Kuva: Susanna Majuri

New York, New York

New York on yksi unelmieni matkakohteista, jonne en vielä ole ehtinyt, mutta varmasti jonakin päivänä menen. Äiti kuitenkin ehti sinne ensin ja vietti puolitoista viikkoa vaellellen New York Cityn kaduilla. Tällä hetkellä uupunut matkalainen istuu keittiön pöydän ääressä mukillinen maitokahvia ja Helsingin Sanomat edessään, ja puhuu ilmeisesti jonkun uteliaan sukulaisen kanssa. Mahtaa tällainen Espoon kaltainen tuppukylä tuntua pieneltä sellaisen vilinän jälkeen.

Täytyy myöntää, että olin ensin hieman katkera kuullessani, että äiti lähtee työkavereidensa kanssa Nykiin jättäen meidät, perheen (!) kylmään ja sateiseen Suomeen. Äiti oli kuitenkin matkansa ansainnut ja hyödyinhän itsekin reissusta, satojen valokuvien ja matkakertomusten lisäksi laukussa matkasi kotiin kaiken näköistä.

En oikeastaan osannut pyytää minkäänlaista tuliaista New Yorkista, toivoin ainoastaan paria Converseja ja Oreo-keksipakettia. Tällaista sieltä sitten tuli:

Converse All Star Light - ihanat, sopivat minulle täydellisesti

Converse All Star Metallic Pop - nam! ihanan erilaiset, itse en ole näitä nähnyt

ISO paketti Oreo-keksejä

Astronaut avaruusruokaa, siis kuivattua jäätelöä!

+ Urban Outfittersin keskiharmaa röyhelötoppi

+ Gapin vaaleanharmaa neule

+ Energien turkoosi t-paita

+ valkoiset caprit

+ ruskea nahkavyö koristepunonnalla

+ turkoosi luomiväri

Eli saimme mekin osamme New Yorkin hulinasta ja ostosparatiiseista, matkakuvat tosin ovat vielä näkemättä ja kertomukset saattavat jäädä toiseen päivään, sillä äidin pitää ehkä ensin toipua aikaerosta.

Unia

Unet ovat jotain todella vaikeasti ymmärrettävää, ja minun kohdallani ne ovat niin outoja ja yllättäviä, etten tiedä mistä tai miten ne oikein tulevat. Ihmiset näkevät erilaisia unia eri tavalla. Itse näen unia lähes joka yö, ja yleensä myös muistan ne. Kaikkein oudoimpia uneni ovat kun olen kuumeessa. Tavallisista asioista tulee painajaismaisia ja ahdistavia ja koen toinen toistaan ihmeellisiä seikkailuja.

Ei varmasti tule kenellekään yllätyksenä, että olen jälleen kuumeessa. Olen viimeisen vuoden sisällä sairastellut paljon ja pitkään, ja tutun kaavan mukaisesti onnistuin jälleen saamaan tartunnan. Viime yö oli varsin mielenkiintoinen, ja ajattelin kirjoittaa tavallista oudommat uneni vaihteen vuoksi ylös.

Keskiyöstä kello viiteen aamulla uneni pyörivät kenkäkaupan ympärillä. Kävin samat keskustelut tyytymättömän asiakkaan kanssa kymmeniä kertoja, päivittelin työtoverin tilausvirhettä vähintään yhtä monta kertaa ja aina puolen tunnin välein säpsähdin hereille, nousin istumaan, katsoin kelloa ja yritin taas nukkua. Jos olet koskaan pyörinyt sängyssä sekavien, ahdistavien unien vallassa, tiedät miltä se tuntuu. Joka kerta kun heräsin, tuntui siltä etten ollut nukkunut laisinkaan.

Viiden jälkeen onnistuin nukahtamaan kunnolla, mutta unet muuttuivat vielä oudommiksi. Olin pieni lapsi toisen maailmansodan aikaisessa Saksassa, ilmeisesti juutalainen tai muuten vain vainottu, koska yritin piilotella sotilailta. Harmi vain, että saksalaiset sotilaat tekivät tarkastuksen rakennukseen jossa majailin, ja minut löydettiin. Yritin puhumalla selvitä tilanteesta, mutta kun saksalaiset saivat tietää että molemmat vanhempani olivat kuolleet, tilanne vain paheni. Ilmeisesti oli rikos olla orpo? Tilanne kärjistyi siten, että minut aiottiin viedä kidutettavaksi, sillä ansaitsin ilmeisesti kivuliaan kuoleman. Päätin paeta.
Tiesin puistojen vartiomiesten ampuvan epäilyttävän näköisiä kansalaisia, joten päätin juosta sinne. Juoksin siis katua pitkin, piilouduin pusikkoon ettei minua takaa-ajava poliisiajoneuvo pysähtyisi, ja jatkoin matkaa puistoon. Kuten olin ennustanut, siellä marssi useita sotilaita, jotka minut huomatessaan tulivat kaikki siihen tulokseen, että olin epäilyttävä. Kaikki epäilyttävähän oli tuhottava, joten minua ammuttiin noin viisitoista kertaa rintakehään. Kipua en tuntenut, mutta haavoista lähtevä kuumotus levisi nopeasti koko ruumiiseen, ja samalla kun juokseminen alkoi tuntua raskaalta, näkökenttäni sumeni. Valitsin tietoisesti nopean kuoleman hitaan sijaan.

Toinen osio alkoi siitä, kun minut sodasta traumatisoituneena potilaana tuomittiin mielisairaalaan. Olin nyt oma itseni, ainakin melkein. Mielisairaala BoRipari (henkilökunta selitti nimen tulevan siitä, että sairaala oli ikään kuin rippileiri, jossa vain asuttiin pitkään, bo oli siis ruotsin verbi asua) näytti pieneltä kalastajakylältä suuren lasikuvun alla. Lasikupu piti meidät potilaat rajatulla alueella, alue oli kallioinen ja karu, rakennukset oli rakennettu hirrestä. Leppoisan näköinen sairaala oli kuitenkin vankisairaala, ja tunnelma oli todella ahdistava. Minua ahdisti ensinnäkin se seikka, etten ollut mielisairas, mutta tiesin olevani tuomittu tähän pieneen lasikuplaan vuosiksi. Minulla oli lisäksi jokin sairaus, joka koituisi kuolemakseni vuoden sisällä, ellen saisi hoitoa. Tätä hoitoa ei kuitenkaan mielisairaalle olisi luvassa, joten horjuin luovuttamisen ja taistelutahdon välillä.  Siitä eteenpäin unesta tuli melko sekava, se sisälsi sotaneuvotteluja, muotinäytöksen, lentokentällä seikkailua ja lopulta rekka ajoi sairaalarakennustani päin niin että rusennuin sen alle. Tähän heräsin.

Että rentouttavaa tiistaita teillekin...

Paikka se on tämäkin

Tässäpä istun ja mietin. Unohduin tarkkailemaan huonettani, ovessa postikortteja kaikkialta maailmasta, kaappi päällystetty muotilehtien mainoksilla, seinällä Edinburghin kartta, toisella ystävältä saatu taulu jossa on majakka ja teksti "Above the Storm", kolmannella kukkatapetti. Kalustus on valkoista ja ruskeaa, selkeälinjaista IKEAn tyyliä, seassa yksityiskohtia: hyllyllä Lontoosta tuotu meritähti ja violetit satiinikorkokengät, laatikoston päällä hajuvedet ja kaunis vanha korurasia omilla paikoillaan, pöydän päällä muistikirja jossa sanat POLTTAVAN VAPAA ja TAITEILIJAELÄMÄÄ, ikkunanpielessä muovililja ja kahvassa valkoinen Don't Disturb -kyltti, sängyn päädyssä vielä kukkamaljakko, jossa sireenejä. Kirjahyllystä löytyy muutama kirja, joita en ole vielä edes avannut, pitäisi nekin ehkä lukea.

Samalta näyttää kuin kolme viikkoa, tai pari kuukautta sitten. Tällaiseksi tämä huone on muodostunut parin vuoden aikana. Omasta huoneesta en hevillä luopuisi. Tämä on minun valtakuntani, paikka jossa kaikella on oma tarinansa ja paikkansa. Tänne voi paeta, kun maailma tuntuu liian isolta ja avaralta, tai mahdottoman ahtaalta. Lukemattomat kerrat olen istunut pienessä nojatuolissani muistikirja sylissäni, kirjoittaen hullunkiilto silmissä. Taiteilijaelämää. Olen uppoutunut kirjoihin, tanssahdellut peilin edessä, itkenyt, nauranut, ollut yksinäinen ja juhlinut kavereiden kanssa. Tämä on minun maailmani keskus. Koti.

Koti on jotain arvokasta. Joskus sen ottaa itsestäänselvyytenä, mutta välillä havahtuu siihen miten onnekas on, kun omistaa tällaisen paikan. Itse ainakin tarvitsen oman sopen, joka kuuluu vain minulle. Tänne on hyvä hiipiä keskellä yötä bileiltojen jälkeen, täältä voi myös hiippailla kesäaamuisin lenkille. Tänne on tallentunut satoja muistoja, ja tulee tallentumaan vielä enemmän. Täällä minä elän.

They lied when they said the good die young

Päivän luonnonilmiö: hieno salama + ukkonen ♥

Päivän juotava: Fantan Verigreippi light

Päivän ostos: 50-luvun tyyliset bikinit 

Päivän syötävä: mehujää ♥

Päivän biisi: Godspeed - Anberlin

Päivän video: Balloon Animals - charlieissocoollike

Päivän karkki: minipätkis

Päivän vaate: uudet harmaanruskeet shortsit ♥

Päivän lausahdus: "Kato noita pilviä, ehkä me nähdään siellä salamia."

Päivän ahdistus: koepaniikki

Päivän elokuva: Volver

Päivän miete: Jos rupeais ostamaan kaikki tuotteet mahdollisimman halpoina (Rainbow, Xtra etc), kuinka paljon sillä säästäis rahaa?

Päivän ihanuus: sateen tuoksu ja omenankukat

Päivän urheilu: lätkäää ♥

Päivän hiukset: ponnari

Päivän nauru: koira menee sängyn alle piiloon kun pitäis lähteä lenkille

Päivän inhotus: miljoona hyttysenpuremaa

Päivän seikkailu: kävely märillä kaduilla paljain jaloin 

Päivän saavutus: uusi blogiteksti

Päivän "näin meillä": isi: me välillä treeneissä kiivetään tohon stadikan torniin

Tiia

The Night Owl

Mä en oo täysin vakuuttunut tän jutun terveellisyydestä, mutta aattelin valvoa tän yön. Lähinnä sen takia etten usko saavani unta ainakaan pariin tuntiin, ja mua väsyttää jostain syystä vähemmän jos valvon koko yön sen sijaan että nukkuisin joku 3 tuntii.

Niin että siivoilin tossa just, ja jäin nyt koneelle jumittamaan. Ää en tiiä, ahdistaa. Oon taas vaihteeksi sellasella tuulella et ikävät ajatukset pyörii päässä ja kaikki ketuttaa. Mulla on menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden kammo. Ainakin just nyt tällä hetkellä. Lyhyesti selitettynä se tarkoittaa sitä, että kaikki menneisyyden mokat ja pahat muistot nousee mieleen, nykyisyyden tekemättömät päätökset ja mahdottomat tilanteet ahdistaa, ja tulevaisuuden tuntemattomuus arveluttaa.

Mitä ihmettä mä teen ylhäällä tähän aikaan? No, hullu kun oon niin minkäs teet. Tekis mieli järjestää kirjahyllyn kirjat värijärjestykseen. Musta, valkoinen, sininen, punainen, vihreä, ruskea...

Kofeiini tekis terää... Vähän paha vaan kun kaikki muut nukkuu, ei noita viiti herättää. Tarviin sen oman asunnon ja äkkiä. Pääsis sisustamaan ja sais siivota omalla rytmillä ja olis ihan omaa rauhaa. Ahh.

Ehkä mä kirjotan jonkun kouluesseen tässä ajankuluksi. Hauskaa indeed, mut mitä muutakaan mä tähän aikaan keksin? Kaikki vähänkään järkevät ihmiset on nukkumassa. Radiossakaan ei soi mitään mielekästä, shawty's like a melody ja hey soul sister...

G'night y'all,
Tiia

Oh, it's a good day

And you're singing the songs

thinking this is the life

Maanantait ei yleensä ole mun päiviä, mutta pakko sanoa että tänään ei ole paha päivä ei. 

Ensinnäkin, sain yöllä kerrankin kunnolla unta.

Toiseksi, aamulla sai herätä auringonpaisteeseen jopa niinkin myöhään kuin puoli kahdeksalta.

Kolmanneksi, aamun eka tunti oli peruttu joten mulle jäi aikaa pyöriä Stockmannilla ja Espalla, namm.

Neljänneksi, ulkona oli oikeesti lämmin, oltiin Lönnrotin patsaalla pari välkkää nauttimassa auringosta.

Viidenneksi, sain mun rakkaat Lontoosta ostetut aurinkolasit taas käyttöön, aurinkolasikausi on avattu!

Kuudenneksi, tein hajuvesilöydön ja hyväntuoksuset hajuvedet on aina plussaa.

Mulla nyt vaan on hyvä päivä. Plus eräs tietty ihmishenkilö. Ja muutama muukin, ootte te ihan mukavia. 

Niin ja vappu oli ihana, meillä - tai no mulla ainakin - oli ihan älyttömän kivaa ja kaikki ihmiset oli tosi mukavia, niinhän se menee että kun on hyvää seuraa ja syötävää (ehkä vähän juotavaakin..) niin hauskaa on, eikö?

Seuraavaksi uppoudutaan Shakespearen maailmaan, Hamlet pitää olla luettuna torstaiksi. Hahaa wish me luck!

Tiia

Oodi keväälle

Kevät on täällä! Finally, on tätä jo odoteltukin ihan kiitettävästi. Tuntui että noi lumivuoret ei ikinä sula pois, mutta kyllä ne hupenee pikkuhiljaa, nyt on enää pieniä kasoja jäljellä. Ja kukkia! Takuuvarma kevään merkki, sini- ja valkovuokot, krookukset, ja tänään näin ekaa kertaa leskenlehtiä katuojassa. Ne leskenlehdet on aina olleet mun kevätkukkia, sitten on talvi ohi kun ojat on keltasenaan leskenlehdistä,

Kevään kyllä kuulee siinä missä näkeekin. Siis kun linnut rupeaa huutamaan ikkunan takana. Tai ihan nätiltähän se kuulostaa, mustarastaat ja peipposet sun muut, mutta onko kukaan koskaan huomannut miten jumalattoman kovaa ne huutaa? Ei siellä kuule edes omia ajatuksiaan - öhm tosin, paraskin puhuja, mulla kun on tapana hukuttaa kaikki vähänkin luonnonääniä muistuttavat surinat ja luritukset musiikin alle.

Selvin kevään merkki on mulle kuitenkin valo. Ikuisuuden kestäneiden talvikuukausien jälkeen auringonvalo on jotain uskomattoman ihanaa. Aamulla on helpompi nousta sängystä ja koulukaan ei tunnu ihan niin raskaalta, kun voi välillä hypellä ulkona auringonpaisteessa. Sitäpaitsi, keväthän on tunnetusti uudelleensyntymisen aikaa. Nyt on hyvä kokeilla kaikkea uutta tai vähän tutumpaakin, ja toteuttaa uusia ideoita, joita ainakin mulle tulee vaikka millä mitalla! Inspiraatio iskee. Voisi vaikka kirjotella jotain iloisempaa talven synkkyyskauden jälkeen.

Koska heitetään talviturkki menemään!?

Tiia

Innostuin sitten tuosta englanninkielisestä blogistani sen verran, että olen muutamaan otteeseen kirjoitellut sinne tämän vanhemman sijaan. Ja ehkä taustalla on sekin ajatus, että tällä vanhalla blogilla on "etumatkaa" joten pitää tuohon uuteenkin saada postauksia.

Jos joku haluaa sitä lukea, eikä osaa etsiä sitä profiilistani, tässä on linkki.

Mitäpä tässä muuten, maaliskuun alusta olen ollut kipeänä, nyt reilun viikon putkeen kuumeessa. Mitään ei ole voinut tehdä, joten alan huomata selviä mökkihöperöyden oireita. No, toivottavasti kohta pääsee taas ihmisten ilmoille. Taidan jokatapauksessa keskittyä enemmän uuteen blogiini, joten jos täällä ei kuulu mitään, niin siellä sitten!

Tiia

Blokia

Moi tuli nyt vaan sellainen olo että voisinpa tehdä toisenkin blogin johon vaihteeksi vaikka kirjoittaisin englanniksi, jos joku vaikka haluaisi lukea sitä.

Että ei kun sitä sitten väsäämään.

Keittiössä part 2

Hiihtoloma sitten oli ja meni, pääösin löhöillessa ja Vancouverin talviolympialaisia seuratessa, mutta ehdimme siskon kanssa tehdä syntymäpäiväkahveille kakunkin! Ei siitä sen enempää, hyvää se oli ja aion kyllä tehdä jatkossakin! Ohje on jälleen Nigellan "Syötävän hyvää" -kirjasta ja kuva on siskoni ottama, hän kun sai järkkärin lainaan loman ajaksi, joten tulen varmaan jatkossakin käyttämään hänen kuviaan.

Suklainen pilvikakku

250g tummaa suklaata

125g suolatonta voita

6 munaa (erottele 4 munasta valkuaiset ja keltuaiset erikseen)

2dl sokeria

1 appelsiinin raastettu kuori (ei välttämätön)

+ halutessa 2 rkl Cointreau-likööriä

Päälle:

5dl kuohukermaa

1tl vanilijasokeria

1tl Cointreau-likööriä

1/2tl makeuttamatonta kaakaojauhetta koristelemiseen

Alkuperäisen ohjeen löydät täältä.

Matkakuumetta vol 2

Hip hei, matkakuumeeseen saadaan tilaipäistä helpotusta! Vanhemmat osasivat kerrankin ajoittaa suunnitelmansa oikeaan kohtaan, nyt on nimittäin kolmen päivän matka Tallinnaan varattu. Eihän se varsinaisesti mikään "matka suureen avaraan maailmaan" ole, mutta itse ainakin pidän Tallinnasta kovasti. Minua odottavat siis uusi Tallink City Hotel, aamiaisbuffet - onko ketään, kuka ei rakastaisi hotelliaamiaisia? - ja ihanat vaatekaupat kuten Bershka.

Löysin Bershkan oikeastaan vasta käydessäni Budapestissä viime toukokuussa ja rakastuin kauppaan totaalisesti. Ei sinänsä mitään kovin erikoista, Bershkan vaatteet ovat itseasiassa aika lailla perustavaraa, mutta ovat mukavaa vaihtelua H&M:n ja Gina Tricotin kaltaisille massakaupoille. Ja no, Bershkan vaatteet sattuvat olemaan aivan minun tyylisiäni, joten mitä sitä suotta etsimään erikoisempaa.

Tallinna on muutenkin todella kaunis kaupunki. Henkilökohtaisesti pidän ehkä enemmän Tukholmasta, mutta erityisesti vanha kaupunki ja pienet putiikit ovat todella kauniita. Että nyt jaksaa sitten tätä harmaata ja kylmää talvea vielä vähän pidempään, kun on jotain konkreettista, mitä odottaa.

Jakselkaahan kaikki siellä, älkää jäätykö!

Tiia

UWC

Muutamat ovat tästä jo kuulleetkin kyllästymiseen asti, mutta minä haluan ulkomaille! Vuosi 2009 kului matkustellessa; keväällä olin Budapestissa, kesällä Skotlannissa ja syksyllä Prahassa. Nyt, kun olen ollut muutaman kuukauden ihan vain Suomessa, ja vieläpä kotona sen kummemmin matkustelematta, matkakuume on alkanut nousta taas. Ja sehän nousee jatkuvasti lisää. Olen siis vähintäänkin joulukuusta asti valitellut kuumettani ja haikaillut reissaamaan. Olen lisäksi salaa kadehtinut niitä, jotka pääsevät jo lukion aikana vaihtoon. Se oli minunkin suunnitelmani yläasteella, mutta jotenkin sitten jäi. Eikä siinä oikeastaan mitään, ihan mielelläni tuon lukion käy kolmessa vuodessa.

Mutta, kuin vastauksena salaisiin - ehkä jopa tiedostamattomiin - rukouksiini ryhmänohjaajamme kertoi noin viikko sitten United World Colleges - nimisestä järjestöstä, jonka Suomen päämaja jakaa vuosittain stipendejä 16-17-vuotiaille lukiolaisille. Tuolla stipendillä pääsee johonkin päin maailmaan suorittamaan IB-tutkinnon kahdessa vuodessa. Se siis korvaa suomalaisen lukion 2. ja 3. vuoden.
Kiinnostuin ideasta jo ROT:ssa, mutta kun kotona aloin etsimään lisää tietoa, ihastuin toden teolla. Koko juttu olisi oikea unelmien täyttymys! Olen vauhkonnut jo viikon ajan, miten mahtavaa olisi päästä vaikka Walesiin, Italiaan tai Norjaan (näitä kouluja on siis n. 12 eri puolilla maailmaa). Päätin siis täyttää ja lähettää hakemuksen, johon aion todella panostaa, ja toivoa parasta.

Mahdollisuuteni tulla valituksi ovat toki pienet, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Jos siis teen hakemuksen täydellä innolla, toivoa on.

Matkatunnelmissa lopettelee
Tiia

Ollako vai eikö olla (kesätyöläinen vuonna 2010)?

Mikä siinä on, kun ei ikää tunnu koskaan olevan tarpeeksi? Ja ei, en nyt puhu alkoholilaista tai muusta vastaavasta, vaan kesätöistä. Olen käyttänyt viimeiset pari päivää kesätyöpaikkaa etsien ja tämä alkaa olla todella turhauttavaa. En tiedä, onko tämä sattunut vain minun kohdalleni vai onko muilla samankaltaisia kokemuksia, mutta olen joka vuosi liian nuori.

Yritin ensimmäisen kerran saada kesätyötä, kun olin 14-vuotias. Silloin minulle sanottiin, että täytyy olla vähintään 15. Vuoden päästä todettiin, että 16-vuotiaana saa helpommin töitä. Seuraavana vuonna sama juttu, piti olla vähintään 17. Nyt olen käynyt läpi sivutolkulla avoimia työpaikkoja ensi kesäksi ja löysin kolme paikkaa, joihin ei vaadita 18-vuoden ikää.

Mielestäni tämä on hieman ristiriitaista. Töihin ei haluta ottaa liian nuorena, mutta jos ei 19-vuoden ikäisenä ole ollut töissä ollenkaan, katsotaan se miinukseksi. Mistä saa työkokemusta ennen täysi-ikäisyyttä jos töihin ei oteta alaikäisiä? Kovin hämmentävää, tosiaan.

Mutta sellaista se on. En aio luovuttaa, vaan käyn kyselemässä eri paikoista mahdollisia paikkoja. Pakko jostain on jotain löytyä!

Mukana muutama kaunis talvinen kuva. Pakko lisätä tähän loppuun, että Suomen talvi on kauneimmillaan henkeäsalpaava.

Tiia

Keittiössä part 1

Tämä lauantai oli omistettu lähinnä rentoutumiselle - ruotsin esseen kirjoittamista lukuunottamatta. Iso osa siitä vierähtikin keittiössä puuhaillessa. Ruuan laitto oli tänään minun ja siskoni vastuulla, joten käytyämme läpi ruokakomeroiden sisältöä päädyimme currykanapastaan. Pastat kuuluvat ehdottomasti lempiruokiini juuri siitä syystä, että niitä voi muutella niin monella eri tavalla. Muuttamalla vaikka vain muutamaa ainesosaa voi saada aikaan aivan erilaisen lopputuloksen. Tässä tämänkertainen variaatio:

Currykanakastike

1 sipuli

1 paprika

n. ½ dl purjoa
400g:n paketti kanafileetä pilkottuna (tai valmiita kanasuikaleita)

n. 3 rkl currytahnaa (Rajah Mild Curry Paste)

n. 1 rkl hunajaa

3,3 dl ruokakermaa

+ suolaa

+ pippuria

+ jonkin sortin pastaa oman maun mukaan

Mieto currytahna on juuri sopivan mausteista ja hunaja on hauskana vastakohtana. Rakastan currya ja tästä ruuasta tuli todella hyvää, sitä olisi voinut syödä loputtomiin! Kastike on myös varsin helppotekoista eivätkä ainekset ole turhan mutkikkaita. Hyvää perusruokaa, sanon minä.

Lisäksi innostuimme selailemaan Nigella Lawsonin "Syötävän hyvää" -keittokirjaa, josta bongasimme kaksi reseptiä iltaa varten: Mozzarella in carrozza ja kirpeä appelsiinijäätelö. "Jäätelön" teimme jo ruokaa laittaessa, sillä sen piti saada olla pakastimessa 3-5 tuntia ja vielä noin tunti jääkaapissa ennen syömistä. Jäätelö lainausmerkeissä siksi, että se on yksinkertaistettu ja vähemmän työläs versio. Tässä resepti, jos joku kiinnostui:

Kirpeä appelsiini jäätelö

1 tavallinen appelsiini ja 2 limettiä (tai vaihtoehtoisesti 3 sevillalaista appelsiinia)

3 dl tomusokeria

6 dl kuohukermaa

- raasta kulhoon 1 appelsiinin ja 1 limetin kuori, purista kaikkien hedelmien mehut sekaan

- lisää tomusokeri ja sekoita, kunnes se on liuennut

- kaada joukkoon kuohukerma ja vatkaa seosta, kunnes se on kuohkeaa vaahtoa

- kaada kannelliseen astiaan ja pakasta noin 3-5 tuntia

- ota ennen tarjoamista 15-20 minuutiksi huoneenlämpöön ja pidä 30-40 minuuttia jääkaapissa pehmenemässä

Ei siis monimutkaista tai edes aikaavievää. Toisaalta ajatus jäädytetystä kermavaahdosta kuulostaa hieman arveluttavalta, mutta uskokaa tai älkää, lopputulos maistui hyvältä! Tosiaan, alkuperäisessä reseptissä suositeltiin sevillalaisia appelsiineja, mutta meidän lähikaupastamme niitä ei ainakaan löytynyt, joten tavallinen appelsiini ja limetit kelpaavat mainiosti. Annos on myös melko suuri, joten jos tarkoitus on syödä kaikki yhdellä kertaa, kannattaa tehdä vain puolikas annos.

Kolmantena teimme Mozzarella in Carrozzaa, eli leipäkuoressa paistettua mozzarellaa. Tätä en ehkä suosittele kevytruokavaliota ylläpitävälle, ohjeessa ei ole mitään kevyttuotteita. ;)

Ideana on yksinkertaisesti laittaa mozzarellasiivuja - ja oman maun mukaan esimerkiksi tomaattia - vaaleiden paahtoleipäpalojen väliin. Täytetyt leivät kastetaan ensin nopeasti täysmaidossa, kieritellään sen jälkeen vehnäjauhoissa, ja lopuksi ne kastetaan pippurilla ja suolalla maustettuun kananmunaan ja paistetaan pannulla kullanruskeiksi. Herkullista, varsinkin jos pitää mozzarellasta! Pikku vinkki; mozzarellan määrässä ei kannata pihtailla, kunhan se ei jää reunojen yli, sitä saa olla reilusti.

Tällaista siis tällä kertaa, maukasta viikonloppua!

Tiia
p.s. kuvat eivät ole minun ottamia, kameran puutteessa jouduin käyttämään näitä

Out with the old, in with the new

Uusivuosi ja sen jälkeiset viikot ovat uudistuksen aikaa. Itse ainakin pyrin hankkiutumaan eroon kaikesta turhasta ja mieltä painavasta, ja alan suunnitella kaikkea hauskaa seuraavalle vuodelle. Tällä kertaa muutoksen koki blogini ulkoasu, edellinen alkoi tuntumaan liian synkältä. Ei tämäkään mikään erityisen pirteä ole, mutta hieman vaaleampi ainakin. Ja paremman puutteessa saa kelvata, toistaiseksi.

Siirtyminen vuodelle 2010 sujui mukavasti kavereiden kanssa ja olin oikeastaan yllättynyt siitä, että kerrankin oikeasti tuntui siltä, että vuosi vaihtui. Yleensä uusivuosi vain sujahtaa ohi ja minulle jää sellainen "tässäkö tämä nyt oli?" -olo. Ei tällä kertaa. Minuun iski kunnolla uuden alun tunne ja sain kummasti puhtia talven pimeydestä huolimatta. Kesäiset ajatukset auttavat nekin, nythän ollaan jo kevätlukukauden puolella eli muutaman kuukauden päästä paistatellaan jo auringossa.

Onhan tässä toki monia talvikuukausia ennen kesää, mutta unelmointi ei ole koskaan kiellettyä. Olen selaillut erilaisia vaatekuvastoja ja tarkastellut kesävaatemallistoja ja ah, mitä sieltä löytyykään. Vanilla Raccoonin blogissa kirjoitettiin haalareista, ja olen itsekin katsellut niitä. Tosin hieman erilaisia, minä nimittäin iskin silmäni näihin kaunokaisiin:

Harkitsin tällaisten shortsihaalareiden hankkimista jo viime kesänä, mutten saanut mitään aikaiseksi. Päätin siis ostaa nämä H&M:n haalarit tälle vuodelle. En tosin osaa päättää ottaakko mustat vai denimit, mutta onhan tässä aikaa! Toinen löytöni, joita sovitin jo liikkeessä ja joihin ihastuin totaalisesti, ovat niinkin simppelit kuin  vaalean harmaanruskeat shortsit, H&M:ltä nämäkin:

Uskokaa pois, unelmavaatteiden lista on uskomattoman pitkä, mutten taida jatkaa sitä tänne tällä kertaa. Nämä nyt sattuivat olemaan päällimmäisinä mielessä.

Tiia