keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

New York, New York

New York on yksi unelmieni matkakohteista, jonne en vielä ole ehtinyt, mutta varmasti jonakin päivänä menen. Äiti kuitenkin ehti sinne ensin ja vietti puolitoista viikkoa vaellellen New York Cityn kaduilla. Tällä hetkellä uupunut matkalainen istuu keittiön pöydän ääressä mukillinen maitokahvia ja Helsingin Sanomat edessään, ja puhuu ilmeisesti jonkun uteliaan sukulaisen kanssa. Mahtaa tällainen Espoon kaltainen tuppukylä tuntua pieneltä sellaisen vilinän jälkeen.

Täytyy myöntää, että olin ensin hieman katkera kuullessani, että äiti lähtee työkavereidensa kanssa Nykiin jättäen meidät, perheen (!) kylmään ja sateiseen Suomeen. Äiti oli kuitenkin matkansa ansainnut ja hyödyinhän itsekin reissusta, satojen valokuvien ja matkakertomusten lisäksi laukussa matkasi kotiin kaiken näköistä.

En oikeastaan osannut pyytää minkäänlaista tuliaista New Yorkista, toivoin ainoastaan paria Converseja ja Oreo-keksipakettia. Tällaista sieltä sitten tuli:

Converse All Star Light - ihanat, sopivat minulle täydellisesti
Converse All Star Metallic Pop - nam! ihanan erilaiset, itse en ole näitä nähnyt

ISO paketti Oreo-keksejä
Astronaut avaruusruokaa, siis kuivattua jäätelöä!

+ Urban Outfittersin keskiharmaa röyhelötoppi
+ Gapin vaaleanharmaa neule
+ Energien turkoosi t-paita
+ valkoiset caprit
+ ruskea nahkavyö koristepunonnalla
+ turkoosi luomiväri


Eli saimme mekin osamme New Yorkin hulinasta ja ostosparatiiseista, matkakuvat tosin ovat vielä näkemättä ja kertomukset saattavat jäädä toiseen päivään, sillä äidin pitää ehkä ensin toipua aikaerosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti