Houreita

Päivän huomio: Unistani tulee todella outoja, levottomia ja kuolemanpelontäyteisiä, kun olen kuumeinen. Yllättäen olen jälleen flunssassa, ja se vaikuttaa uniini. Viime yönä seikkailin muun muassa menneisyydessä, pelasin uhkapelejä ja juoksin pakoon harmaakarhua.

Istuin vanhan kerrossänkyni yläsängyssä ja pelasin peliä tätini, äidin serkun ja jonkun kolmannen osapuolen kanssa. Sääntöjä tai pelin kulkua en muista, muuta kuin sen että häviämisestä seuraa kuolema. Tunnelma huoneessa oli epätodellinen ja lähes talvinen, valaistusta ei juuri ollut. Onnistuin tietenkin häviämään pelin ja huomasin yhden pelaajista osoittavan minua aseella.
"Yksi osuma päähän, se on nopeaa ja kivutonta."
Aluksi tilanne ei haitannut minua, se oli osa peliä joten ajattelin sen kuuluvan asiaan. Kun kanssapelaajani kuitenkin alkoi laskea kymmenestä alaspäin, tajusin että kuolema on lopullinen. Seurasi paniikki. Miljoona ajatusta valtasi mieleni hetkessä, enkä kyennyt päättämään mitä tehdä ensimmäiseksi. Päällimmäiseksi nousi kuitenkin yksi ajatus: täytyy kirjoittaa kirje, jättää jäähyväiset. Hädissäni ryhdyin raapustamaan pienelle muistilapulle kirjettä. Hetken kuluttua tilanne laukesi, kun huomasin aseen olevan muovinen, vesipyssyn tapainen lelu.
"Ei kai me oikeasti sua ammuttaisi, hölmö!"

Uni vaihtuu: Kävelin ihmisjoukon keskellä alas lumista rinnettä, ja katsoin tarkkaan mihin astuin. Ympärillä levittäytyi sinivalkoinen maisema; kirkkaan sinertävä merenlahti, lumihuippuinen vuoristo ja satamakylä. Kaiken yllä sininen taivas ja pumpulipilviä. Askeliaan täytyi varoa sillä rinne oli jyrkkä ja lumi pehmeää, ja alla odotti hyinen vesi. Ihmettelin valtavaa jäävuorta, joka killui keskellä lahtea pahaenteisen näköisenä. Oppaani selitti että jäävuori olisi paikallaan vielä sadan vuoden jälkeenkin, tosin hieman pienempänä.

Seuraavaksi olin edelleen menneisyyden satamakylän läheisyydessä, tosin tällä kertaa aukealla tasangolla. Maa oli vielä roudassa ja ilma oli kirpeä. Takana näkyi kylä, lännessä tumma kuusimetsä. Keskustelin mystisen naispuolisen henkilön kanssa, kun metsän reunassa olevan luolan suulle pongahti kyltti: Karhun talviuni on loppunut. Unien mystiseen tapaan tajusin lähteä karkuun, mutta kukapa pääsisi karhua pakoon. Jäin otuksen kynsiin, mutten ehtinyt tuntea mitään kun heräsin kellon soittoon.

Keep on walking

Sarjassamme Loistavia ideoita:
 Kun matkakortin lataamista joutuisi Helsingissä odottamaan 30 jonotusnumeron verran, kannattaa lähteä Espooseen lataamaan se. Kannattaa myös lähteä kävelemään Mannerheimintietä pitkin kun bussia ei jaksa odottaa paikallaan. Vielä parempaa, jos päättää kävellä Espoon Leppävaaraan asti koska ei jaksa ostaa seutulippua. Matkan pituuttakaan ei tajua ennen kuin puolessa välissä, 10km tuntuu lyhyemmältä etukäteen arvioituna. Ennen kaikkea tämä on loistava idea, jos on koko päivän ollut nälissään ja väsynyt.

Myönnän, että olen hieman höpsähtänyt, mutta tämä oli jopa minun tasollani typerää. Olin ensinnäkin huonosti nukkunut eli väsynyt, nälkäinen, ja podin päänsärkyä. Jaksonaloituspäivät ovat uuvuttavia kun pitää käydä kaikki aineet pikavauhtia läpi. Ylipitkä kävelylenkki ei siis varsinaisesti virkistänyt, mutta minkäs teet. Ainakin tänä yönä nukuttaa.

Huono puoli tässä on nyt se, että helpoistakin helpoimmat matematiikan funktiokertaustehtävät juuttuvat aivoihin, muuttuvat sekavaksi mössöksi ja liukenevat olemattomiin. En kykene ymmärtämään ainuttakaan sanaa kirjasta, vaikka tiedän miten yksinkertaisia laskut ovat.

Toivotaan että huomenna meno paranee!

thjgoäijhaäpe