tiistai 17. elokuuta 2010

Keep on walking

Sarjassamme Loistavia ideoita:
 Kun matkakortin lataamista joutuisi Helsingissä odottamaan 30 jonotusnumeron verran, kannattaa lähteä Espooseen lataamaan se. Kannattaa myös lähteä kävelemään Mannerheimintietä pitkin kun bussia ei jaksa odottaa paikallaan. Vielä parempaa, jos päättää kävellä Espoon Leppävaaraan asti koska ei jaksa ostaa seutulippua. Matkan pituuttakaan ei tajua ennen kuin puolessa välissä, 10km tuntuu lyhyemmältä etukäteen arvioituna. Ennen kaikkea tämä on loistava idea, jos on koko päivän ollut nälissään ja väsynyt.

Myönnän, että olen hieman höpsähtänyt, mutta tämä oli jopa minun tasollani typerää. Olin ensinnäkin huonosti nukkunut eli väsynyt, nälkäinen, ja podin päänsärkyä. Jaksonaloituspäivät ovat uuvuttavia kun pitää käydä kaikki aineet pikavauhtia läpi. Ylipitkä kävelylenkki ei siis varsinaisesti virkistänyt, mutta minkäs teet. Ainakin tänä yönä nukuttaa.

Huono puoli tässä on nyt se, että helpoistakin helpoimmat matematiikan funktiokertaustehtävät juuttuvat aivoihin, muuttuvat sekavaksi mössöksi ja liukenevat olemattomiin. En kykene ymmärtämään ainuttakaan sanaa kirjasta, vaikka tiedän miten yksinkertaisia laskut ovat.

Toivotaan että huomenna meno paranee!

thjgoäijhaäpe

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti