Heräsin tänään pää täynnä Voltairen sanoja ja päätin tehdä asioita.
Päätin lukea Candiden loppuun.
Repiä kivikautisen television, jonka katsomiseen tarvitsee kiikarit, seinästä.
Päätin siivota vaatekaapin ja tehdä sinne tilaa,
samalla revin siihen vaivalla tehdyn fashion-design-sommitelman irti ja heitin roskakoriin.
Päätin olla vahva ja ajatella mitä tahansa muuta kuin sitä puuttuvaa palaa,
mutta päädyin ikävöimään vanhoja ystäviä.
Kaikkein eniten tyttöä, jonka olen tuntenut kohta kymmenen vuoden ajan.
Joka löytää aina oikeat sanat, vaikka niiden välissä olisikin kuukausia.
Tyttöä, jota ilman olisin vajaa,
sillä mitä iloa on tuhansista rakkaista muistoista, jos niitä ei voi jakaa?
Ikävä kalvaa mahanpohjassa,
kai me nähdään pian?
miks oot niin paras. love you so much
VastaaPoista